Mainostin eilisessä viestissäni monikulttuurista itsenäisyyspäiväjuhlaa. Juhla oli varsin hieno, kiitokset kaikille järjestäjille. Itsenäisyyspäivä saa tästä toivottavasti oman monikulttuurisen perinteensä. Yhteistyötahot, myös Vasemmistonuoret, saivat järjestäjiltä päivän kunniaksi Ihmisoikeusliiton julkaiseman Rasismi ja etninen syrjintä Suomessa 2005 -selvityksen.

Itsenäisyyspäiväjuhlan mainostaminen oli minulta poikkeuksellista, sillä itsenäisyyspäivään vahvasti liittyvä isänmaallisuus ei ole koskaan ollut minun juttuni. Itsenäisyyden, isänmaallisuuden ja "vapauden puolesta taistelemisen" korostaminen kalskahtaa useasti konservatiiviselta ja oikeistolaiselta.

Itse haluaisin uskoa siihen vanhaan ajatukseen, että työläisillä ei ole isänmaata. Historia tietenkin on usein osoittanut ihmisten toimivan toisin. Kovin helposti sitä ovat eri maiden proletaarit toisiaan vastaan tapelleet. Koen kuitenkin, että kansallisvaltioiden idea alkaa olla jo aikansa elänyt. Minua viehättää esimerkiksi Heikki Korpelan määrittely arvoistaan: koti (maapallo), uskonto (omatunto ja kriittinen suhde omantunnon kehittyneisyyteen) ja isänmaa (maailmanvaltio).

Erkki Tuomioja kirjoitti 1.12. Suomen ja Ruotsin välisestä "historiakriisistä". Ruotsalainen historioitsija Henrik Arnstad oli järkyttänyt muun muassa entistä Suomen Tuhkolman-suurlähettilästä Pertti Torstilaa esittämällä, että Suomi oli jatkosodassa Natsi-Saksan liittolainen.

Hei haloo, ajopuuteoria on jo  aikaa sitten todettu  paikkansa pitämättömäksi! Voitaisiinko jo vihdoinkin tunnustaa se, että liittolaisuuden ja valloitushakuisen hyökkäyksen tunnusmerkit täyttyvät, kun esimerkiksi

- Suomi ja Saksa miinoittivat yhdessä Suomenlahden
- Suomi ja Saksa hyökkäsivät yhdessä Neuvostoliittoon
- Suomi ja Saksa ylittivät ns. "vanhat rajat"
- Suomi luovutti Saksaan juutalaisia
- Suomi ja Saksa yhdessä piirittivät Leningradia usean vuoden ajan, mikä johti satojentuhansien siviilien kuolemaan.

Yksi asia mitä en siedä on sodankäynnin glorifioiminen. Tuntuu, että Suomessa vallitsee edelleen "talvisodan henkeä" korostava isänmaallinen sotamyytti.  Vaikka sodankäynti jo periaatteen tasolla on aika  veristä ja ikävää, niin suomalainen sotilas ei ole kuitenkaan koskaan raiskannut, pitänyt keskitysleiriä tai oma-aloitteisesti hyökännyt. 

Sodassa joudutaan usein tekemään vaikeita päätöksiä ja liittolaisuussuhteita asenteella "viholliseni  vihollinen on ystäväni".  Miksi emme siis oikeasti voi tunnustaa, että kyllä, olimme Natsi-Saksan liittolaisia ja että sotien aikana tapahtui paljon epämiellyttäviä asioita? On kuitenkin ihmimillistä myöntää, että sodassa tulee tehtyä huonojakin valintoja.

PS. Please, älkää tulko vastaamaan tähän mitään sellaista, että jotenkin puolustelisin Neuvostoliittoa tai kommunisteja. Muistakaa kuitenkin se asia, että suuri osa suomalaisista kommunisteista taisteli Suomen armeijassa Neuvostoliittoa vastaan.